
Toisenlainen tarina
Siilinjärvellä 11.09.2004
MAAILMANKUVA JA SÄÄNNÖT:
Kaukaisesta Molièren maakunnasta on kantautunut uskomattomia huhuja, ainakin ritarillisen Kuningattaren Veljeskunnan mielestä, joka on palvellut Hänen Majesteettiaan uskollisesti jo vuosien, tai oikeastaan vuosisatojen ajan.
Kenties veljeskunnassa ei ole enää sitä samaa loistoa ja mahtia mikä sai vihollisen ja vähän yksinkertaisemman maanmiehenkin aikoinaan vapisemaan. Tehtävänsä he ovat kuitenkin suorittaneet aina, enemmän tai vähemmän loisteliaasti.
Ja tätä vuosisatoja kestänyttä asemaa uhkasi nousta uhkaamaan joukko naisia, jotka eivät varmasti olleet saaneet miekankäsittelyssä Ensimmäisen Aseveljeskunnan perinteikkäitä oppeja. (Ja valitettavasti ehkä hieman vanhentuneita. Aseveljeskunnan oppikirjojen uusin painos oli vuodelta 489 ja se oli suunnattu erityisesti lohikäärmeiden tappajien hienovaraiseen kouluttamiseen uhanalaisen lajin säilyttämiseksi. Ja kuka nykyään edes uskoi lohikäärmeisiin?)
He olivat nousseet aateliston ja hienoimman seurapiirikerman kauhisteltavaksi kukistamalla maan rajoilla riehuneet barbaariset heimot ilman viranomaisten lupaa ja kaikkea. (Tosin barbaarien ansioksi on luettava että he söivät haarukoilla ennen kuin sivistynyt väestö oppi että tuo keltainen loimuava juttu on hemmetin kuuma ja kokeillaankos Castor vielä kerran palavatko ne sormet jos niitä heiluttelee siinä ja au helvetti, palavathan ne!)
Tietenkään veljeskunta ei myöntänyt että tämän närkästyksen taustana saattaisi olla jotakin muuta. Tosi asiassa veljeskunta oli riidellyt Kuninkaallisten Vartioiden ja Sotilaiden liiton kanssa jo vuosia siitä kumman velvollisuuksiin barbaaristen haarukkaa heiluttelevien paimentolaisten hoiteleminen kuului. Molemmat olivat olleet ihan tyytyväisiä kinastellessaan aikaansaamattomasti ja pelaten välillä pari erää leppoisaa ristinollaa hyvällä rommilla höystettynä. Ja sitten ne naiset olivat tulleet ja lähes häpäisseet molemmat Wanhat ja Wakavamieliset järjestöt.
Naisten paikka oli kotona hoitamassa rotevia poikalapsia ja kiillottamassa miesten kenkiä. Ja jos ei sekään kelvannut, niin ainahan saattoi lähteä kaupunkiin seuraneidiksi. Vaihtoehtoja oli aina.
Viimepäivinä kuultu huhu kertoi, että naisia oli nähty matkustamassa aseistettuna kohti Veljeskunnan leppoisia oleskelupaikkoja. Tilanteesta tuskin seuraisi mitään hyvää.
SÄÄNNÖT
Off-game
Off-gamea symbolisoidaan suljetulla nyrkillä kasvojen vieressä (yllätys, yllätys). Off-gamea harrastetaan mahdollisimman vähän. Jos kuulet huudon PELI SEIS! Pysähdyt liikkumattomaksi paikallesi ja odotat lisäohjeita. Peliä ei saa jatkaa tässä tilanteessa ilman pelinjohtajan lupaa. Peli seis huudon saa antaa vain todellisissa vaaratilanteissa.
Taistelu
Taistelupisteidesi verran voit osua vastustajaasi. Saatuasi iskun perille, voit sen jälkeen ainoastaan puolustautua kuusi seuraavaa iskua, ellei sinulla ole taistelupisteidesi edessä merkkiä +, joka tarkoittaa, että saat pyrkiä jälleen iskemään kahden puolustuksen päästä, ja mikäli sinulla on merkintä ++ saat pyrkiä iskemään niin monta kertaa, kuin haluat.
Eli.
Taistelupisteesi = Iskut jotka voivat mennä perille per 1 vastustaja.
Taistelupisteet vaihtelevat välillä 1-6
HUOM! Taistelu alkaa aina neljällä puolustuksella, paitsi niillä, joilla on joko + tai ++ merkki, jotka saavat koittaa iskeä heti alusta saakka.
Iskujen vaikutukset
Pää
Päähän ei saa osua kuin tikarilla, jolla voi aukaista kurkun, jolloin kohde kuolee kymmenen minuutin sisällä ilman hoitoa.
Raajat
1 isku: Heikentää raajan käyttöä, paranee puolessa tunnissa, hidastaa hieman liikkeitä taistelutilanteessa
2 iskua: Heikentää raajan käyttöä pysyvästi ilman hoitoa, kättä ei voi enää käyttää taistelutilanteessa
3 iskua: Käsi käyttökelvoton, voidaan parantaa. Ei voi enää käyttää taistelutilanteessa, haittaa liikkumista.
4 iskua: Kättä ei voi enää pelastaa. Katkaisee taistelun pahana vammana.
Torso
1 isku: 'Ilmat pihalle' reaktio
2 iskua: Paranee puolessa tunnissa. Taistelutilanteessa hankaloittaa liikkeitä.
3 iskua: Vaatii hoitoa tai jättää taistelukyvyttömäksi loppuajaksi. Taistelutilanteessa heikentää huomattavasti, pystyt enää puolustautumaan heikosti.
4 iskua: Vakavasti haavoittunut, vaatii hoitoa tai kuolee puolen tunnin sisällä. Keskeyttää taistelun.
Viini/viina
Viininjuontikyky menee taistelupisteiden mukaan. Noin kaksi desiä per taistelupiste, kun ylität oman desimääräsi, hahmosi on humalassa. Viiniä symbolisoi mehu, joka on asianmukaisissa pulloissa. Hahmolla saa oman proppaamisinnon mukaan olla myös eri alkoholittomilla nesteillä symbolisoitavia väkeviä. (Siis, jos taistelupisteesi ovat vaikkapa 4, niin 4x2dl=8dl, olet humalassa 8dl jälkeen.)
Yksi kahden desin viiniannos vähentää yhden taistelupisteen. Yksi viiniannos (2dl) kuluu pois puolessa tunnissa.
Pelinjohtaja
GM, se salaperäinen tyyppi, joka nillittää siellä nurkassa. Kaikkea sen sanomaa on toteltava sokeasti ja ilman omia mielipiteitä. Pelissä sitten ei ole varahahmoja, joten koita olla menettämästä hahmoasi…