
|
Nimi Rafael merkitsee "Jumala on parantanut", ja se totisesti kuvaakin arkkienkeli Rafaelia parhaimmalla mahdollisella tavalla. Hänen käsissään on Herran parantava voima, ja hän auttaa mieluusti kaikkia puoleensa kääntyviä. Hän on tunnettu luovuudestaan ja kekseliäisyydestään, joiden ansiosta hän kykenee helposti vaeltamaan kuolevaisten keskuudessa tuntemattomana, auttaen apua tarvitsevia. Hän tuntee myös taivaallista Totuutta enemmän kuin kenties yksikään muu Jumalan ja Jeesuksen jälkeen. Sillä Totuus on hän ja hänen rakkautensa.
Rafael on näkemyksissään vahva, eikä hän kaihda puolustaa niitä voimakkaastikaan. Kuitenkaan hän ei milloinkaan nosta vihaansa aiheetta, vaan keskittää mieluusti voimansa uskovien parantamiseen. Hän valitsee suojelukseensa kaikki, jotka häntä puhtain sydämin pyytävät turvakseen, ja onkin ensimmäinen varsinainen suojelusenkeli. Minkäänlainen parantaminen ei ole Rafaelille mahdotonta, paitsi riivatun sielun palauttaminen ennalleen vastoin riivatun omaa tahtoa. Tällöin hän joutuu alistumaan sille tosiseikalle, että kuolevaisen sielu on menetetty kadotukselle. Kadotusta Rafael vihaa kiivaasti, sillä lankeemus sotii vastoin sitä totuutta, ettei Jumalan armoa suurempaa ole luotu. Koska Rafaelin kyky on sairaan ruumiin parantaminen, piti hänen yhteytensä olla sairaan mielen parantamisen kanssa. Tällöin hän olisi voinut pelastaa myös riivatut Helvetin vallasta, mutta koska sairaan mielen muokkaus oli annettu valtaistuin Arielille, kolmannelle Luciferin jälkeen, joka kuitenkin ajettiin alas Taivaasta Sodan aikana, ei Rafael ole kykenevä riivattuja pelastamaan. Tämän totuuden ymmärtäminen saa surun Rafaeliin, ja kiivaan vihan Taivaasta ajettua kohtaan, joka myöskään Kadotuksen ei täysin ole. Sillä langettuaan on Ariel syönyt ihmismieliä, ja vienyt heidät pois Rafaelin armosta. Rafael on kärkkäästi rankaisemassa Jumalan lakia vastaan rikkovia, ja mielellään hän palauttaa lain ja järjestyksen kuolevaiseen maailmaan, vaikka se edellyttäisi voimankin käyttämistä vihollista vastaan. Hän rankaisee vääristä teoista myös epäsuorasti, jättämällä rikkojan kitumaan jonkin sairauden kourissa. Rafael kahlitsi aikoja sitten demoni Asmodeuksen kauas maan piiristä, koska tämä oli yrittänyt saattaa erästä suojeltavaansa turmioon. Rafael oli myös se, joka ajoi ja vangitsi tämän ensimmäisen Luciferin puolelle astuneen Sodan aikaan, ja suuri on Rafaelin viha irstautta kohtaan. Ihmiset kunnioittavat Rafaelia sokeiden suojeluspyhimyksenä, sillä hänen tunnetuin ihmetekonsa maan päällä oli Tobitin näön palauttaminen. Häntä kunnioittavat erityisesti myös lääkärit, parantajat, sairaanhoitajat ja äidit. Tutkijoita ja matkaajia hän auttaa tiedollaan ja näkemyksellään, ja usein hän laskeutuu maan päälle matkalaisen muodossa johdattamaan eksyneitä ja harhaanjoutuneita oikeille poluille. Hänen rakkautensa on niin totuus, kuin totuudesta seuraava parannuskin, ja niin myös ruumiin parannus on hänen kanssaan. Rafaelin tehtävä parantaa tämä maailma ei milloinkaan voi tulla täysin valmiiksi, sillä hän ei voi käyttää parannusvoimaansa ihmisiin, jotka kieltävät Jumalan. Siksi taudit ja sairaudet riehuvat vielä maan päällä, mutta tuomiopäivän jälkeen Rafael olisi kykenevä parantamaan kaikki, joita ei Kadotukseen tuomittu, ja siten takaamaan omalta osaltaan ikuisen onnen. |