
Hehtareenissa uskotaan viiteen jumalaan. Tiedetään että ennen jumalia oli enemmän ja vaikka vanhoihin jumaliin uskotaan edelleen niin vain uusia eli alla esiteltyjä viittä jumalaa palvotaan.
Äiti Maata pidetään rauhallisena, lempeänä, anteliaana ja hyvin harvoin suuttuvana jumalana. Maanviljelijät ja kaikki maasta elantonsa saavat pitävät Äiti Maata tärkeimpänä kaikista jumalista ja uhraavatkin tälle kaikkein eniten. Jumalaa palvotaan erityisesti syksyllä sadonkorjuun aikana.
Äiti Maalle uhrataan enimmäkseen viljaa tai muita maan antimia.
Äiti Maan papit ovat kaikki naisia. He pukeutuvat ruskeisiin hameisiin, vihreisiin tunikoihin ja hiustensa suojana heillä on vihreä huivi. Temppeli sijaitsee pääkaupungin Navelnan liepeillä, juuri kaupungin porttien sisäpuolella.
Papittaria puhutellaan: ”Kunnioitettu Äiti Maan papitar” tai ”Kunnioitettu papitar”. Ensimmäistä tapaa puhutella pidetään suotavana ensimmäisen lauseen yhteydessä, sen jälkeen voi käyttää lyhyempää puhuttelumuotoa.
Oikukas jumala, jolle suurin osa kansasta uhraa vain jumalan omina päiviä. Isä Tuli on sotilaiden ja sodan jumala. Isä Tulta pidetään Hehtareenissa kyllä arvossa, mutta suurin osa pelkää jumalaa ja tämän oikullisuutta ja osittaista pahansuopuuttakin.
Isä Tullelle uhrataan enimmäkseen palavaa materiaalia kuten puuta tai kynttilöitä.
Isä Tulen papit ovat kaikki miehiä, heidät tunnistaa punaisista (umpi)kaavuista ja punaisesta otsanauhasta. Heidän temppelinsä sijaitsee Nalvenassa, keskellä temppeli ja muuta hallintoaluetta.
Pappeja puhutellaan: ”Kunnioitettu Isä Tulen pappi” tai ”Kunnioitettu pappi”. Ensimmäistä tapaa puhutella pidetään suotavana ensimmäisen lauseen yhteydessä, sen jälkeen voi käyttää lyhyempää puhuttelumuotoa.
Pidetään oikukkaana, mutta samalla lempeänä ja iloittelevana jumalana, joka on perheiden jumala. Sisar Tuulen oikuttelu on samanlaista kun lapsen kiukuttelu vanhemmilleen, joten Sisar Tuulta ei pidetä samalla tavalla pelottavana kuin Isä Tulta.
Sisar Tuulelle uhrataan enimmäkseen kukkien terälehtiä ja hajusteita.
Sisar Tuulen papit voivat olla joko miehiä tai naisia. Heidät tunnistaa valkoisesta hameeesta/housuista ja valkoisesta tunikasta sekä ranteissa olevista kulkusista. Temppeli sijaitsee kuten Isä Tulellakin Navelnan keskellä.
Pappeja puhutellaan: ”Kunnioitettu Sisar Tuulen pappi/papitar” tai ”Kunnioitettu pappi/papitar”. Ensimmäistä tapaa puhutella pidetään suotavana ensimmäisen lauseen yhteydessä, sen jälkeen voi käyttää lyhyempää puhuttelumuotoa.
Rauhallisena ja anteliaana jumalana pidetty Veli Vesi on erityisesti kalastajien suosiossa oleva jumala, jota monet sisämaassa olevat ihmiset eivät juurikaan muista palvoa eihän heillä ole vettä monen kilometrin säteellä näkyvissä ollenkaan.
Veli Vedelle uhrataan enimmäkseen meren antimia, myös simpukan kuoria ja helmiä.
Veli Veden papit voivat olla joko miehiä tai naisia. Heidät tunnistaa sinisestä (umpi)kaavusta ja sinisestä viitasta. Veli Veden päätemppeli sijaitsee Nalvenassa, mutta sen suurin temppeli on Erendaerissa maren rannalla.
Pappeja puhutellaan: ”Kunnioitettu Veli Veden pappi/papitar” tai ”Kunnioitettu pappi/papitar”. Ensimmäistä tapaa puhutella pidetään suotavana ensimmäisen lauseen yhteydessä, sen jälkeen voi käyttää lyhyempää puhuttelumuotoa.
Tyhjyyden jumalaa pidetään kaikkea tasapainottavana tekijänä. Tälle jumalalle kyllä uhrataan, mutta jumalaa pidetään yleisesti velhojen jumalana. Tyhjyyden papitkin ovat yleensä velhoja (ks. velhot -> tunnistaminen), mutta myös maallikko pappeja on huhujen mukaan temppelissä olemassa. Yleisesti kokonaan mustaan (umpi)kaapuun ja viittaan pukeutunutta pappia pidetään Tyhjyyden pappina, mutta velhot eivät ole vahvistaneet asiaa.
Tyhjyyden temppelin paikka on salattu, mutta vankimpien huhujen mukaan se on jossain pääkaupungin lukuisista vain velhoille tarkoitetuissa paikoissa.
Tavallinen kansa uhraa tyhjyydelle tiettyinä päivinä. Hänelle uhrataan samoja asioista kuin muillekin pääjumalille.
Uhraamisseremonia ei loppujen lopuksi ole mikään suuri tapahtuma. Uhraamaan menevä henkilö ottaa mukaansa uhraamalleen jumalalle sopivan uhrin mennessään uhrauspaikalle. Jokaisessa kylässä on erilliset uhrauspaikat, suurimmassa osassa kyliä alttareita on vaan yksi ja se toimii kaikkien jumalten alttarina. Pitkin Hehtareenia on myös useita kaikille jumalille tarkoitettuja temppeleitä, suurin näistä Nalvelnassa.
Seremoniassa henkilö laskee uhrinsa alttarille ja esittää pyyntönsä jumalalle hiljentyen samalla hetkeksi. Jos henkilö ei pääse uhraamaan alttarille niin kotonakin voi uhrata.
1 päivä (kaikkien jumalten uhrauspäivä jolloin jokainen uhraa oman jumalansa lisäksi myös muille)
14 päivä (Sisar Tuulen pääuhrauspäivä)
5 päivä (Veli Tulen uhrauspäivä)
31 päivä (kesäpäivän tasauksen aikana uhrataan kaikille jumalille)
25 päivä (Isä Tulen uhrauspäivä)
17 päivä (Äiti Maan uhrauspäivä)
30 päivä (kaikkien jumalien uhrauspäivä)
19 päivä (Tyhjyyden uhrauspäivä, jota vain papit ja velhot noudattavat)