Kerran kauan kauan sitten ei maailmassa ollut kuin Jumalia. Heitä oli huomattavasti enemmän kuin nyt, jokaisella asialla oli oma Jumalansa. Jumalat sellaisena kun me heidät tunnemme, eivät kuitenkaan olleet olemassa. Oli vain jokaisen asian oma Jumala. Ja Jumalat kävelivät Hehtareenissa huomaten sen kauniiksi paikaksi olla ja elää. Jumalat loivat jokainen maailmaan jotain omaansa kunnes koko maa oli kaunis ja täynnä kaikkea.
Jumalat kuitenkin riitaantuivat ja jakautuivat viiteen eri leiriin. Jokaiselle oli joku aivan erityisen tärkeä asia, josta he eivät olleet valmiit luopumaan. Jumalien neuvoston vanhimmat, Aurinko ja Kuu päättivät kaikessa viisaudessaan tehdä uusia Jumalia ja siirtyä pois nuorten uusien jumalien tilalta. Näin he yhdessä loivat viisi perusjumalaa Äiti Maan, Isä Tulen, Veli Veden, Sisar Tuulen ja Tyhjyyden. Toisiaan tasapainottavat tekijät.
Samalla muokatessaan nämä jumalat tekivät vanhat jumalat ihmisetkin. Kukin heistä muovasi yhden ihmisen ja ennen lähtöään, juuri ennen kuin vanhat jumalat poistuivat maailmasta, he puhalsivat oman ihmisensä eloon. Ensin vanhat jumalat olivat opettaneet uusille ja nuorille Jumalille kaiken tietämänsä ja puhallettuaan elämän ihmiseensä he poistuivat iäisyyteen.
Ihmiset alkoivat palvoa uusia Jumalia, kuten oli ollut tarkoituskin. Monta vuotta viisi uutta Jumalaa vaelsi ihmisten keskuudessa. Ihmiset lisääntyivät ja täyttivät Hehtareenin. Silloin uudetkin Jumalat kokivat, että heidän oli aika poistua. He eivät kuitenkaan menneet iäisyyteen vaan Suurten Vuorien toiselle puolelle. Paikkaan, jonne kukaan ihminen ei sen koommin ole päässyt, ellei Jumala häntä itse ole sinne kutsunut.
Jos katsoo oikein tarkkaan Erendaerin kylästä pohjoiseen saattaa nähdä vastarannalla Suuret Vuoret. Ne ovat lakkaamaton vuorijono jota kalastajat kunnioittavat sillä vuodet kohoavat suoraan merestä ja ne ovat uskomattoman terävät. Vuorien edustan merivirrat ovat myös hyvin voimakkaita, niin voimakkaita, ettei yksikään laiva niistä selviä.
Joskus, kun Jumalat vielä olivat Hehtareenissa, he veivät ansioituneet ja hyvät ihmiset Suurten Vuorten taakse lepäämään. Sillä sanotaan, että siellä he saavat iankaikkisen elämän osakseen. Sanotaan, että siellä ei ole surua eikä murheita vaan jokainen siellä oleva ihminen on onnellinen. Jumalat kuitenkin muuttivat itsekin Suurten Vuorien taakse ja sen jälkeen sinne on ollut mahdotonta päästä. Monesti on yritetty mutta tuloksetta. Joskus, on nähty jonkun uskalikon ottavan pienen ja heppoisen veneen ja suunnanneen kohti vuoria ja juuri enne kohtalokkaita merivirtoja on nähty miten suuri vesipaasi nostaa veneen vuorten yli. Silloin tiedetään, että Jumalat ovat itse kutsuneet tämän ihmiset Vuorten taakse olemaan kanssaan.
Muut yrittäjät ovat kuitenkin tuhoutuneet matkalla ja rannalle on huuhtoutunut vain vaatteita.
Kun Jumalat olivat poistuneet Hehtareenista ei paikalla ollut enää hallitsijaa. Papisto olisi tahtonut hallita, mutta koska jokaisella Jumalalla oli ollut oma papistonsa, ei siitä olisi tullut mitään. Kokeiltiinhan sitä, mutta kun kaikki antoivat erilaisia ohjeita ja määräyksiä oli maa sisällissodan partaalla muutamassa vuodessa. Niinpä ihmiset päättivät, että maalle pitäisi saada erillinen hallitsija, mutta kukaan ei oikein osannut ratkaista kuka.
Jokaisen Jumalan papistolla oli oma ehdokkaansa ja vielä senkin lisäksi oli ehdokkaita, joista jokainen olisi varmasti ollut ihan yhtä pätevä. Maa säilyi tässä olemattomuuden tilassa, kunnes eräänä päivänä Tyhjyys, Jumalista tuntemattomin ja monella tapaa pelottavin saapui takaisin Hehtareeniin. Tyhjyys kokosi kaikki ihmiset ympärilleen ja julisti: ”Se joka saa nuolen ammuttua tällä jousella hallitkoon”. Tyhjyys kohotti suuren jousen kaikkien nähtäväksi, laski sen maahan ja katosi takaisin Suurten Vuorien taakse. Moni koetti jousella ampua, mutta kukaan ei koskaan saanut jousta viritettyä.
Vuosien aikana jousi unohtui ja se jäi oman onnensa nojaan. Tyhjyyden papit sen pelastivat temppeliinsä, mutta kovin harva tahtoi sitä enää koettaa. Maahan hankittiin sijaishallitsija ja jokainen kyläalue oli omassa hallinnassaan. Näin edettiin vuosia ja vuosia ja ihmiset unohtivat jousen.
Eräänä päivänä nuori Amato Ukkosenmaa nousi Tyhjyyden Temppelin portaita tarkoituksenaan liittyä papistoon. Sillä hetkellä kun nuori Amato oli astunut portaille, hohti temppelistä kirkasta sinistä valoa. Papit katsoivat nuorta poikaa ja huonetta josta valo lähti. Huone oli pieni ja siellä ei kenenkään muistin mukaan säilytetty mitään suurta. Papit kuitenkin avasivat huoneen oven ja näkivät Tyhjyyden vuosia sitten tuoman jousen hohtavan sinisenä. Kummastuneet papit muistivat kyllä jousen tarinan, mutta koskaan ennen se ei ollut hohtanut sinisenä.
Jousi annettiin Amatolle ja käskettiin tämän ampua. Amato viritti jousen ilman ongelmaa ja suuntasi nuolensa kohti taivaita. Nuoli kohosi korkealla eikä sitä koskaan enää sen jälkeen nähty. Kuultiin vain kova jyrähdys ja hetken aikaa aurinko hohti hopeista väriä. Hehtareen oli saanut ruhtinaansa.
Amato nostettiin valtaistuimelle ja tämä hallitsi viisaasti ja oikeudenmukaisesti koko pitkän elämänsä ajan. Amaton kuollessa tämän poika kruunattiin ruhtinaaksi ja siitä päivästä saakka on Hehtareenilla ollut Ukkosenmaan sukuinen hallitsija.
Kerrotaan vanhaa tarinaa, että jonain päivänä Vanhat Jumalat vielä palaavat takaisin Hehtareeniin. He palaavat takaisin kun maan hätä on suurin ja auttavat maata säilymään ehjänä. Monesti on uskottu, että Jumalat tulisivat takaisin, mutta koskaan heitä ei ole vielä nähty. Yksittäisiä Vanhan Jumalan tekoja on havaittu, mutta koskaan ei ole vielä nähty, että he kaikki palaisivat takaisin, takaisin puolustamaan sitä, minkä ovat itse luoneet.
Sanotaan, että Vanhat Jumalat palaavat, kun Hehtareen on tulessa ja maa rappeutunut kokonaan pois. Silloin palaavat he, jotka loivat kaiken. He palaavat ja tulevat ottamaan Hehtareenin takaisin itselleen.