
Hehtareenissa vietetään seuraavia juhlia jotka toistuvat joka vuosi. Samoin on listattu eri elämäntilanteisiin liittyvät juhlat.
Keväällä, ennen kylvöjä on tapana kokoontua juhlistamaan uuden kevään alkua, toivomaan hyvää satoa ja ennen kaikkea juhlimaan talven selän taittumista. Keväänkoiton juhlalle ominaista on rakkauden juhliminen, monet hääparit pitävät häänsä juuri keväänkoiton juhlan molemmin puolin.
Auringonpoltteen juhla on keskellä kesää juhlittava yhden yön juhla, jolloin kokoonnutaan hetkeksi hengähtämään kesän työstä. Yhden yön ajan juhlitaan kesää kauneimmillaan. Perinteisesti juhlan tarkoitus on pitää hauskaa ja juhlia ilman sen suurempaa taka-ajatusta.
Elonkorjuun juhla on nimensä mukaisesti syksyyn sijoittuva, elonkorjuun jälkeen pidettävä juhla. Vuosien saatossa tästä juhlasta on noussut vuosijuhlista tärkein ja sen kunniaksi mm. ruhtinasperhe julistaa joka vuosi suurilla Elonkorjuujuhlan tanssiaisilla Navelnassa. Elonkorjuun juhla on kaikista juhlista tunnetuin ja vaikka jokaista juhlitaan antaumuksella, niin elonkorjuunjuhlaan panostetaan eniten.
Keskitalven juhla on perhejuhla, jonka tarkoituksena on nauttia muutama hiljainen päivä perheen kesken. Missään vaiheessa juhla ei ole noussut miksikään suureksi remuamisjuhlaksi kuten muut juhlat vaan tarkoitus on keskellä pimeintä talvea hiljentyä muistelemaan menneitä sukupolvia ja heidän tekojaan. Keskitalven juhla on kahden päivän mittainen aika, jolloin perheet viettävät aikaa keskenään.
Nimen anto juhla tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi on kuukauden ikäinen. Nimen anto voi olla suurikin tapahtuma, mutta karrikoidusti lapsi viedään temppeliin jossa paikallinen pappi antaa lapselle vanhempien tahtoman nimen kummien vahvistaen kummiutensa sanomalla sen ääneen. Tämän jälkeen perinteet vaihtelevat siitä, että palataan takaisin pelolle töihin aina siihen, että juhlitaan useita päiviä.
Hehtareenissa täysi-ikäiseksi tullaan 17-vuotiaana. Muuten syntymäpäivä ei ole varsinainen juhla, sitä juhlitaan yleensä syömällä tavallista paremmin, mutta muuten se ei ole merkittävä juhla. Täysi-ikäisyyttä tavataan kuitenkin juhlia kunnolla. Nuorelle tuodaan lahjoja joita hän tarvitsee astuessaan aikuisten maailmaan ja paikallinen pappi siunaa nuoren astumisen aikuisuuteen.
Häät ovat perinteinen juhla, joita on ollut tapana juhlia päivän verran. Aamulla hääpari vihitään temppelissä ja sen jälkeen on yleisesti ottaen tapana juhlia, antaa lahjoja hääparille, syödä ja juoda. Häävastaanotto itsessään on hyvin samanlainen kuin meidänkin maailmassamme.
Hehtareenissa ihmiset poikkeuksetta poltto haudataan. Paikallinen pappi siunaa vainajan viimeisen matkan jonka jälkeen tämän ruumis sytytetään tuleen. Hautajaisseremonia pidetään yleensä illalla, sillä vainajaa on muisteltu koko päivä. Vainajan ja polttorovion tuhkat kerätään aamulla ja vainajan perhe hautaa tuhkat paikkaan, jonne vainaja on toivonut ne haudattavaksi. Itse hautaus on yleensä pienimuotoinen tilaisuus kun taas vainajan muisteleminen ja polttamisen seuraaminen voi olla suurikin tapahtuma. Hautaamisessa on paikalla yleensä vain perhe ja pappi joka siunaa haudan.