Tämä on lyhennetty versio historiasta sellaisena kun me sen tiedämme, siitä on koetettu karsia pois kaikki epäoleellinen ja kerrottu vain suuremmat suuntaukset.
Kirjoitettu historia alkaa siitä, kun jumalat poistuivat Hehtareenista. Tämä on edelleen kiistanalaista, ovatko jumalat koskaan olleet edes maan puolella, mutta koska mitään kirjallista tietoa ei ole ajalta ennen sitä olemassa niin emme voi muuta kuin olettaa näin tapahtuneen. Vaikka juuri sanottiinkin, että mitään ei kirjata, ellei asiasta olla varmoja, niin tässä kohtaa joudumme tekemään poikkeuksen. Maa jäi siis kuitenkin vailla hallitsijaa. Papisto olisi luonnollisestikin halunnut vallita, mutta koska jokaisella viidestä jumalastamme on oma pappinsa, niin he eivät päässeet yhteisymmärrykseen. Papiston hallintoa kokeiltiin jokunen vuosi, mutta koska jokaisen jumalan papit ja papittaret antoivat erilaisia ohjeita, niin missään maa oli sisällissodan partaalla hyvin nopeasti.
Kansa vaati yhtä hallitsijaa tai sitten alueiden erottamista omiksi valtioikseen. Sama uskonto kuitenkin sitoi valtakuntaa yhteen ja nimi, Hehtareen, jonka tarun mukaan jumalat olivat antaneet. Vaikka alue olikin seitsemässä osassa, tahdottiin kuitenkin joku hallitsemaan näitä kaikkia. Tottahan jokainen alue esitti oman ehdokkaansa, mutta koska jokainen kannatti omaansa, eikä taipunut muiden alle, niin yhteisymmärrykseen ei missään vaiheessa päästy.
Kymmenen vuotta asiaa vatvottiin suuntaan ja toiseen ja kansa kuunteli lähinnä perheiden ja sukujen vanhempia, välillä pappeja, mikä nyt milloinkin sattui sopivalta. Vuonna 32 eHp (Ennen Hehtareenin Perustamista) väitetään, että itse Tyhjyys, jumalista tasapainottava olisi palannut takaisin Hehtareeniin. Varmaa tietoa tästä ei ole, mutta aikalaiskuvaukset tukevat teoriaa, jonka mukaan jumala todella palasi maahan.
Kerrotaan, että Tyhjyys kokosi kaikki ihmiset ympärilleen ja julisti: ”Se joka saa nuolen ammuttua tällä jousella hallitkoon”. Tyhjyys kohotti suuren jousen kaikkien nähtäväksi, laski sen maahan ja katosi takaisin Suurten Vuorien taakse. Historia ei ole vielä selvittänyt, miten kaikki ihmiset saatiin koolle, mutta paremman tiedon puutteessa ja aikalaistekstien puhuessa kaikista ihmisistä, on meidän siihen luetettava.
Jousella koetti moni ampua, mutta kukaan ei saanut asetta liikahtamaankaan. Vuosien aikana jousi unohtui ja se jäi oman onnensa nojaan. Tyhjyyden papit sen pelastivat temppeliinsä, mutta kovin harva tahtoi sitä enää koettaa. Maahan hankittiin sijaishallitsija ja jokainen seitsemästä kyläalueesta (nyk. arkkiherttuoiden hallinto alueet) oli omassa hallinnassaan. Näin edettiin vuosia ja vuosia ja ihmiset unohtivat jousen.
Seuraavassa lainaamme kansantarinaa, sillä onhan se kovin proosallinen tapa esittää asia:
Eräänä päivänä (ja tätä voisi kutsua päiväksi 0, sillä ajanlaskumme aloitamme tästä vuodesta) nuori Amato Ukkosenmaa nousi Tyhjyyden Temppelin portaita tarkoituksenaan liittyä papistoon. Sillä hetkellä kun nuori Amato oli astunut portaille, hohti temppelistä kirkasta sinistä valoa. Papit katsoivat nuorta poikaa ja huonetta josta valo lähti. Huone oli pieni ja siellä ei kenenkään muistin mukaan säilytetty mitään suurta. Papit kuitenkin avasivat huoneen oven ja näkivät Tyhjyyden vuosia sitten tuoman jousen hohtavan sinisenä. Kummastuneet papit muistivat kyllä jousen tarinan, mutta koskaan ennen se ei ollut hohtanut sinisenä.
Jousi annettiin Amatolle ja käskettiin tämän ampua. Amato viritti jousen ilman ongelmaa ja suuntasi nuolensa kohti taivaita. Nuoli kohosi korkealla eikä sitä koskaan enää sen jälkeen nähty. Kuultiin vain kova jyrähdys ja hetken aikaa aurinko hohti hopeista väriä. Hehtareen oli saanut ruhtinaansa.
Amato nostettiin valtaistuimelle ja tämä hallitsi viisaasti ja oikeudenmukaisesti koko pitkän elämänsä ajan. Amaton kuollessa tämän poika kruunattiin ruhtinaaksi ja siitä päivästä saakka on Hehtareenilla ollut Ukkosenmaan sukuinen hallitsija.
Teksti on luonnollisestikin hyvin kaunisteltu tarina ja siitä, hohtiko jousi todella sinistä valoa ei voida mennä takuuseen. Sen kuitenkin tiedämme, että Amato Ukkosenmaa nostettiin herttuaksi ja kuollessaan vuonna 56 jHp tämä oli hallinnut valtiota yhtä kauan. Amato sääti lukuisia lakeja ja jo silloin Amato koki viisaaksi antaa kyläalueille omat hallintonsa. Amato antoi kylänvanhimmille arvonimen arkkiherttua, mutta säilytti vanhan perinteen, jonka mukaan kylän vanhimman titteli ei periydy vaan edellisen kuollessa tilalle nostetaan aina uusi, kylän vanhin.
Tämä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi, kunnes 123 jHp. Acer Ukkosenmaa, silloin kolmatta vuotta ruhtinaana havaitsi, että kylän vanhimmat vaihtuivat liian suurella tahdilla. Vaikka naiset toki elivät muutaman vuoden, niin alueet olivat liian hajanaisen hallinnon alla. Acerin ratkaisu oli rajoittaa kylän vanhimpien nostaminen kymmeneen sukuun jokaisella kyläalueella. Samalla Acer nimitti kyläalueet arkkiherttuakunniksi, mutta nimitys ei koskaan ottanut tulta alleen. Kansa oli tottunut nimittämään arkkiherttuakuntia kyläalueiksi ja sellaisina ne ovat kansan suussa kulkeneet vuosia. Vaikka virallisissa papereissa puhutaankin aina arkkiherttuakunnista, niin kovin harva tietää mitä ne edes ovat.
Kymmeneen sukuun rajoittaminen osoittautui toimivaksi ratkaisuksi ja valtio voi hyvin ja sai kasvaa rauhassa. Vuonna 206 jHp. oltiin kuitenkin ongelmissa. Aectah I Ukkosenmaa, suvun ensimmäinen naispuoleinen hallitsija huomasi, että alueet kasvoivat väkimäärältään liian suuriksi ja niiden hallitseminen alkoi olla hankalaa. Aectah I jakoi jokaisen arkkiherttuakunnan kahteen tai kolmeen suunnilleen samankokoiseen herttuakuntaan. Herttuat valittiin äänestyksellä, mutta samalla herttuan arvosta tehtiin periytyvä. Siinä missä arkkiherttuat saattavat vaihtua hyvinkin tiiviiseen tahtiin saattaa herttuasuku olla vuosia sama.
Vuosia Hehtareen sai kasvaa rauhassa kunnes vuonna 489 jHp. hyökkäsi idästä, siihen saakka kartoittamattomien vuorien takaa hyvin varustettu ja liikkuva armeija. Se kutsui itseään Barseloiksi valtionsa mukaan. Hehtareenissa oli toki aina tiedetty, että vuorien takana idässä asui tämän niminen kansa, mutta vuorien ylittämisen vaikeuden takia kauppaa oli lähinnä käyty hyvässä sovussa lännen sumatolaisten kanssa. Barsel oli kuitenkin julistanut sodan Hehtareenia vastaan, syitä ei kukaan osaa sanoa, mahdollisesti he halusivat lisää elintilaa. Barselin armeija eteni vuodessa liki Navelnan porteille saakka kunnes se saatiin lyötyä takaisin. Sen jälkeen sotaa käytiin kolmekymmentä vuotta kunnes Hehtareenin armeija sai vihdoin työnnettyä Barselin joukot takaisin rajan taakse. Vuonna 520 jHp. valtakunnassa oli jälleen rauha ja jälleen rakentaminen saatettiin aloittaa. Läntinen Sumato auttoi rakentamaan tärkeän kauppakumppaninsa maita ja velat Sumatolle saatiin maksettua kymmenessä vuodessa takaisin.
Vuodesta 520 jHp. vuoteen 890 jHp. Hehtareen sai jatkaa elämäänsä rauhallisissa merkeissä. Barselin raja pysyi rauhallisena ja hyvin armeijan vartioimana (kuten se on tänäkin päivänä). Kaupankäynti Sumaton kanssa jatkui edelleen eivätkä nämä kaksi rinnakkain elävää kansaa ole koskaan edes varsinaisesti sotaa käyneet. Sumato on erillinen saari, jossa ainakin yleisen käsityksen mukaan palvotaan jokseenkin samoja jumalia kuin Hehtareenissakin. Tästä ei kuitenkaan kovin monella ole tietoa, sillä kauppiaat ovat aina tulleet Hehtareenin puolelle. Missään vaiheessa ei ole osattu sanoa, millaista Sumatossa on, sillä vaikka Hehtareen on aina toivottanut vieraat tervetulleeksi, niin Sumato on pitänyt rajansa suljettuna. Hehtareenin hallitsijat ovat kuitenkin aina tätä toivetta arvostaneet ja kieltäneet kansalaisiaan sinne menemästä.
Vuoden 890 jHp. tienoilla alkoi etelästä kuulua huolestuttavia huhuja. Kurinalaisena kansana tiedetty, joskin hyvin vähän erottavan autiomaan takia tunnetun Sarbillahin väitettiin suunnittelevan hyökkäystä Hehtareenin puolelle. Silloinen ruhtinas Ameros ei ottanut väitettä kuitenkaan tosissaan vaan totesi, että erottava autiomaa pitää Sarbillahin kaukana. Väite osoittautui kuitenkin vääräksi, sillä jo seuraavan vuoden keväällä vyöryivät Sarvillahin joukot eteläiseen Hehtareeniin. Tällä kertaa armeija oli kuitenkin valmistautunut. Eteläisen armeijakunnan komentaja, kenraali Therolys Kaukomaa oli ottanut huhut mahdollisesta hyökkäyksestä tosissaan. Therolys sai nopeasti lyötyä Sarbillahin joukot takaisin ja kiitoksena tästä ruhtinas Ameros aateloi Therolyksen herttuaksi.
Näihin päiviin saakka Hehtareenissa on eletty rauhaisaa aikaa, kunnes 8. toukokuuta 1125 Sarbillah julisti sodan Hehtareenia vastaan tarkoituksenaan vallata koko ruhtinaskunta itselleen. Hidas eteneminen alkaa etelästä ja pikkuhiljaa Sarbillah etenee kohti Navelnaa. Hehtareenissa kasvoi kauhu maan menettämisestä. 30. elokuuta ja 2. syyskuuta välisenä aikana käytiin Termoksen taistelu samannimisellä kentällä. 3. syyskuuta sota oli ohi, mutta puolet maasta poltettu, koko etelä oli käytännössä tuhottu kokonaan ja jälleen kerran etelä nostettiin takaisin jaloilleen. Tai niin ainakin voisi kuvitella tapahtuvan, sodasta itsestään on tällä hetkellä yhdeksän kuukautta aikaa ja jälleen rakennus on edelleen kesken.