Enkelit:

Ennen maailmaa olivat enkelien suku, heidät luotiin kuuden päivän luomisen aikana. Ennen luomista enkeleitä ei ollut, sillä silloin oli vain Jumala. Kun Jumala käski valon saapua, erotti hän valon ja pimeän. Toisena päivänä hän loi Taivaan ja vedet ja Taivaaseen hän loi olennot, joita kutsutaan enkelten suvuksi.

Enkelit ovat sieluja ilman kuolevaista ruumista (ks. tarkennusta vampyyreiden kohdalta). He ovat henkiä, jotka voivat ottaa minkä tahansa muodon tai hahmon. Heillä ei ole sukupuolta, ei ikää eikä hahmoa. Heidän tarkoituksensa on ylistää, ja heillä on hyvin tarkka arvojärjestys.

Enkelit pystyvät näyttämään Jumalan valon, he kykenevät pyhittämään Hänen nimeensä. He kykenevät tekemään muotonsa ja olemisensa huomaamattomaksi kaikilta muilta luoduilta, paitsi toisiltaan.

Enkelit eivät kykene kohtaamaan käännettyä pentagrammia, he eivät ole kykeneväisiä syntiin, ja heidän tekonsa ovat Jumalan oikeuttamia.

Demonit:

Olemisen alussa demonit olivat enkeleitä.

Olemisen alussa yksi enkeleistä istui Jumalan vasemmalla puolella, hän oli kaunein kaikesta olevasta, ja hänessä eli ylpeys. Tämän luodun nimi on Lucifer, Kointähti, Aamunkoiton poika ja hän oli enkeleiden ruhtinas.

Luciferin ylpeys kuitenkin ajoi hänet asettumaan Jumalaa vastaan, ja asettumalla Jumalan valtaistuimelle tämän poissaollessa, kutsui hän luokseen enkelit. Kolmannes enkeleistä seurasi Luciferin kutsua, ja Taivaassa syttyi sota. Sodan seurauksena tämä kolmannes ajettiin alas Taivaista, ja he tippuivat seitsemän yötä ja seitsemän päivää, palaen Vihan tulessa, ja heidän siipensä käpristyivät ja savusivat, ja heidän otsiinsa kasvatettiin sarvet heidän syntinsä merkistä.

Näin syntyivät demonit, jotka ajettiin alas Taivaista Helvettiin piinaamaan ihmisiä, sillä he ovat epäluotettavia, ahnaita ja omaa etuaan ajavia, ja silti myös heidän keskuudessaan on tiukka arvojärjestys, jota demonien on noudatettava.

Demonit kykenevät toteuttamaan minkä tahansa toiveen sitä vastaan, että he saavat toivojan sielun. He kykenevät ajamaan uhrinsa riivatun kauhun valtaan näyttämällä tälle Helvetin kidutuksen.

Demonit eivät pysty kohtaamaan ristiä, ja Jumalan valo ajaa heidät takaisin Helvettiin.

Vampyyrit:

Kun Jumala loi enkelit sieluiksi, jäivät näiden kuolevaiset ruumiit tyhjiksi. Ruumiit heräsivät henkiin, olemaan, sieluttomiksi olennoiksi, joita kutsutaan vampyyreiksi. Vampyyrit itse kutsuvat itseään Ensimmäisiksi, sillä he olivat ensimmäiset olennot, jotka vaeltelivat tyhjän maankuoren päällä, ennen, kuin mitään muuta luotiin.

Vampyyrit ovat enkelien ruumiit, heillä ei ole sielua, heidän sielunsa ovat enkelit.

Kun kolmannes enkeleistä lankesi ja muuttui demoneiksi, kolmannes vampyyreista, jokaisen langenneen ruumis, tuhoutui. Seuraavien vuosituhansien aikana yhä useampi Ensimmäinen tuhoutui, kunnes jäljellä oli enää kourallinen.

Lopulta tämä kourallinen alkoi lisätä määräänsä synnyttämällä lisää kaltaisiansa verensä avulla, näitä nuorempia vampyyrit kutsuvat Vanhaksi väeksi. He eivät ole enkeleiden ruumiita, jokainen vampyyri kunnioittaa suuresti toisiaan, ja Ensimmäiset ovat kaikkein korkeimmalla heidän arvostuksessaan.

Vampyyrit ovat hyvin rauhallinen ja filosofinen rotu, he eivät tee mitään kiirehtien ja saattavat usein mietiskellä useita vuosituhansia. Kuolevaisina pidetyt suuret ajattelijat, kuten Buddha, Laotse, Platon, Nieche ja Roussea ovat itseasiassa vampyyreja.

Vampyyrit eivät kykene lähestymään ristejä, eivätkä ylittää Pyhää maata. Heidät pystyy vaivuttamaan horrokseen lävistämällä sydämen, ja asettamalla ruumiille joko ristin tai viemällä sen pyhälle maalle. Vampyyri pystyy kuitenkin elpymään saadessaan verta ja saadessaan ristin pois, tai siirtämällä ruumis pois pyhitetyltä alueelta. Suora auringonvalo polttaa vampyyreja tuskallisesti, joten päivänvalossa he verhoutuvat vaatteisiin tai pysyttelevät varjossa.

Vampyyrit kykenevät imemään muiden olentojen verta, vampyyrit elävät verellä. He kykenevät ottamaan haltuunsa toisen olennon tahdon ja ohjailemaan tätä. Vampyyrit kykenevät myös muuttamaan ruumiinsa usvaksi.

Muusat:

Muusien syntymä on sattumaa, kuten on heidän kuolemansakin. Muusat syntyvät ihmisten unelmista, he ovat niiden lihallinen muoto, yhteenkietoutuneet unelmat, fantasioiden kude, joka on saanut hahmon.

Muusien elämänkaari vaihtelee, he saattavat olla lähestulkoon ikuisia, tai he saattavat kestää vain sydämenlyönnin välin. Muusan elämä kestää niin pitkään, kun on kuolevaisia uneksijoita, joiden haaveet pitävät heidän hahmonsa. Muusia ei voi tuhota eikä vahingoittaa niin kauan, kuin on yksikin uneksija, joka uskoo heihin. Kun uneksijoita ei enää ole, muusat haipuvat hitaasti olemattomiin ja unohduksiin.

Muusat ovat turhamaisia, narsistisia ja itsekkäitä olentoja. He ovat uneksijoiden syvin olemus, itserakkaus ja intohimon halut. Heillä ei ole moraalia eikä etiikkaa, he ovat täydellisiä ruumiiltaan, täydellisiä unelmia.

Sankarit:

Kuten muusat ovat unelmien ruumiillistumia, ovat sankarit kuolevaisten uskon ja toivon ruumiillistumat. Mutta poiketen muusista, heidän ruumiinsa voi tuhota. Sankarit eivät kuitenkaan tuhoudu, vaan he siirtyvät välitilaan, jossa heidän sielunsa vain odottaa kuolevaisten kiihkeää avuntarvetta, heidän uskoaan ja luottamustaan sankareihin. Tällöin sankari ruumiillistuu jällen apua hakevien luo.

Jokaisessa mytologiassa on sankareita, joskus he ovat sama sielu eri nimellä, ja heillä on erilaisia kykyjä. Sankarit ovat perinteisesti niinsanotusti hyviä, he puolustavat avuntarpeessa olevien oikeuksia, ja valitsevat tiensä heidät luoneiden ihanteiden mukaan.