Suvut:
Suomessa vaikuttaa viisi vampyyrisukua, joista yksi on tuomarisuku. Aitosuomalaisia sukuja on yksi (Vallanto), ja loput ovat eri historianvaiheissa Suomeen ajautuneita. Uusin saapunut suku on Dieppe, jonka ensimmäiset jäsenet saapuivat Amerikasta 1920-luvulla.
Mondschein
Mondschein on Paavinistuimen asettama tuomarisuku, jota hallinnoi tuomarisukuun suhteellisen nuori matriarkka Wilhelmna (s. Wien 1688). Tuomarisuvussa on Suomessa vain kahdeksan jäsentä, ja se pitää usein varsin matalaa profiilia eikä puutu herkästi muiden sukujen asioihin, vaan antaa asioiden mieluummin hoitua omalla painollaan, ja raportoi Kardinaaleille vasta konfliktien usein ollessa käynnissä.
Pahat kielet puhuvat, että Wilhelmna haluaa pitää sukunsa mukavasti rahakkaina Paavinistuimen maksaessa elämän, ja tehdä töitä vasta, kun konfliktit vaarantavat omaa asemaa.
Matriarkka:
Wilhelmna
s. Wien 1688
Hiljainen ja vanhoja tapoja, taiteita ja ’aatelisuutta’ vaaliva Tuomaripiispa, ollut Suomen Tuomaripiispana vuodesta 1798. Hallinnoi sukuaan vältellen muita, paitsi pakollisia kontakteja muihin sukuihin, eikä ole erityisen aktiivinen virkansa hoitaja. Omia jälkeläisiä yksi.
Goliat
Vallannon kanssa suurimman suvun asemasta taisteleva Goliat on Mustanmeren rantamilta kotoisin oleva suku, joka saapui Suomeen 1400-luvun alkupuolella. Vanha Kardinaalikaartisuku, joka menetti asemansa Kardinaalisukunsa sammuttua, mutta joka yhä viljelee militaristisia oppeja ja kureja. Goliatilla on Suomessa 38 jäsentä.
Goliatin hallinnoija on patriarkka Mateo (s. Vilna 1720), vahvatahtoinen ja sukunsa omantunnonarvosta kiinnipitävä, joka on aiheuttanut useita konflikteja tämän ja Vallannon suvun välille. Mateo on jatkanut sukuvihaperinnettä, joka syntyi 30-vuotisessa sodassa noustuaan sukunsa patriarkaksi.
Patriarkka:
Mateo
s. Vilna 1720
Herkästi tulistuva, sotilaallista kuria ja vanhoja arvoja kannattava patriarkka, joka pitää tiukasti kiinni Laista ja Sanasta haluamattakaan kuulla sen soveltamisesta. Velvollisuudentuntoinen, riidoissa niin Vallannon suvun kuin Suomen Tuomaripiispan kanssa, koska pitää tätä tehottomana.
Vallanto
Vallannon suku on asettunut tiettävästi Suomen alueille viikinkikauden alussa, ja oli Suomen ainoa suku aina 1300-luvun loppuun saakka. Paavinistuimen alle Vallanto liitettiin vasta vuonna 30-vuotisessa sodassa väkivalloin, jota ennen ehti surmata täysin yhden kardinaalisuvun ja näin sammuttaa myös Goliatin suvun oikeuden kardinaalikaartisuvuksi. Tiukasti oman alueensa isänmaallisuutta ja hallinnoivuutta kannattava kapinallissuku, joka silti on pysynyt taitavasti mukana modernisoituvassa maailmassa ja on tällä hetkellä yksi kaupallisesti menestyneimmistä suvuista.
Vallannon suvusta menehtyi suuri osa 30-vuotisen sodan aikana, ja sen jäsenet ovat näin ollen joko hyvin vanhoja tai hyvin nuoria. Jäseniä on vain Suomen rajojen sisäpuolella (Karjalasta muuttivat viimeiset pois Talvisodan päätyttyä), jäseniä on 36. Sukua hallinnoi Matriarkka Irene (s. Kristiinankaupunki 1934), joka on poikkeuksellista, koska suvussa on jäljellä kourallinen vanhempiakin, vanhimpina sisarukset viikinkikausilta.
Matriarkka:
Irene
s. Kristiinankaupunki 1934
Irene on sukunsa menestymisestä kiinnipitävä, sivistynyt, modernisoitunut vampyyri, joka nykytekniikan keinoin pyrkii irrottamaan sukuaan pois Paavinistuimen vallasta. Huhutaan, että Madridin Kardinaalisukua kohtaan tehdyt iskut olisivat Irenen järjestämiä, Madridin Kardinaalisuku on taustalla kahden laittomasti matkustaneen Vallannon jäsenen teloituksesta lokakuussa 2005.
Lilits
Lilitsin vanha Novgorodilainen assasiinisuku on taistellut välistä Paavinistuinta vastaan, välillä sen puolesta, riippuen runsaasti siitä, mitä sille on maksettu ja ketkä ovat johdossa. Suvun jäsenmäärä on sekä maailmalla että Suomessa tuntematon, ja Suomen Tuomarisukua on usein kehotettu laskettamaan Lilitsin Suomen jäsenet (ainakin neljä).
Suku saapui Suomeen 1300-luvun alussa ensimmäisenä vieraana vampyyrisukuna, Vallannon suku ei puuttunut saapumiseen, koska jäseniä oli vain muutama etsimässä turvaa silloiselta Paavilta, jonka pannassa suku parhaillaan oli. Lilitsin suku on yleisesti omissa oloissaan viihtyvä ja karteltu, koska se on suorittanut salamurhia jopa vielä tällä vuosikymmenellä. Nykyinen Paavi uhkaa sukua jälkeen pannalla.
Hallinnoija tuntematon
Dieppe
Dieppen suku sai yhtä jäsentä lukuunottamatta surmansa 2006 Espanjassa inkvisiittorisuvun käsissä paavin käskystä matkusteltuaan laittomasti piittaamatta lupakäytänteistä. Ainoa henkiinjäänyt on hätäratkaisuna ihmisveljensä ansiosta oraakkelisukuun liitetty Armelle.
Matriarkka:
Armelle
s. Vantaa 1974
Nuori, sukunsa viimeiseksi jäänyt pirteä pieni vampyyri, jonka edustus ainoana jäsenenä herättää lähennä hämmennystä kuinka häneen pitäisi suhtautua. Paavin myönnytyksenä oraakkelia lepytelläkseen on Livius myöntänyt Armellelle luvan kahteen jälkeläiseen.