Yleisesti tunnetut henkilöt

Frons Furvus - Paladiumin Kuningas
Kruunattu Paladiumin kuninkaaksi 28 vuotta sitten (vuonna 3553 ajanlaskusta itään) 43 vuoden iässä. Kansan parissa pidetty ja kunnioitettu hallitsija, joka ajaa muiden lajien ja köyhien oikeuksia. Kuninkaalla sanotaan olevan valtansa alla vähintään kaksi elementaristia, joten hänen vastustajansa eivät uskalla toimia avoimesti. 71-vuotiaan kuninkaan terveydentila on viime aikoina huolestuttanut hovilääkäreitä ja vaikka asia on yritetty pitää salassa, kulkee kansan parissa huhuja kuninkaan voinnista.

Kuninkaan puhuttelumuoto: Teidän Majesteettinne tai Teidän Ylhäisyytenne tai Teidän Kuninkuutenne

Erebus Hespero - Paladiumin Kruununprinssi
20-vuotias nuori prinssi on kasvanut äidittä hovin parissa ja on täysin koulutettu jatkamaan isänsä jalanjäljillä. Kansan kunnioitus on prinssillä vielä saavutettavana, mutta häneen luotetaan ja hänen odotetaan nousevan isänsä tasolle oikeudenmukaisuudessa.

Kruununprinssin puhuttelumuoto: Teidän Korkeutenne tai Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne

Sabor XII - Saborin herttuakunnan Herttua
Sabor XII pitää herttuakuntansa uskollisena kuninkaalle ja Paladiumin valtiolle. Häntä arvostetaan strategisten kykyjensä ansiosta. Saborin tyttäristä ennustetaan varteenotettavia vaihtoehtoja kun tulee kyse kruununprinssin naimisiinmenosta. Sabor XII:n tiedetään olevan hyvissä väleissä kuninkaan kanssa ja jotkin tahot vaalivat ajatusta, että kuningas olisi kertonut Sabor XII:lle sellaisia hallinnollisia seikkoja, joita edes kuununprinssi ei tiedä.

Herttuan puhuttelumuoto: Herttua

Poena - Sabor XII:n vaimo
Herttua Sabor XII:n vaimo tunnetan lempeänä ja ystävällisenä naisena. Poena on Paladiumin hovin kauneimpia naisia ja usein miehensä mukana edustustehtävissä.

Puhuttelumuoto: M'lady

Gelen - Sabor XII:n poika
Sabor XII:n nuorin lapsi, joka jo varhaisella iällä osoittaa taipumuksia muihin kuin herttuaallisiin ominaisuuksiin. Vasta 13-vuotias Gelen haluaisi mieluummin olla vaeltava ritari, kuin jatkaa isänsä jälkeen herttuana. Sievä ja hyvinkasvatettu nuorimies korkeassa asemassa on monen perheenäidin unelmavävy, jolla lisäksi on erityinen kyky käsitellä ja kouluttaa haukkoja.

Puhuttelumuoto: Teidän Korkeutenne

Lysienne - Sabor XII:n tytär
15-vuotias kaunotar ei jää vuotta vanhemman siskonsa Fionan varjoon, vaan hurmaa hovissa ulkonäöllään ja hovin ulkopuolella kiltteydellään. Lysiennestä povataan Paladiumin tulevaa kuningatarta, sillä ei ole mikään salaisuus, että kruununprinssi ja Sabor XII:n tyttäret viettivät lapsina paljonkin aikaa toistensa seurassa.

Puhuttelumuoto: Teidän Korkeutenne tai M'lady

Fiona - Sabor XII:n tytär
Fiona on vähintään yhtä kaunis kuin sisarensa Lysienne, mutta häntä pidetään hiljaisena ja vetäytyvänä, sillä hän ei pahemmin isänsä hovin parista liiku. Huhu kiertää, että Lysienne istuisi päivästä toiseen herttuan kartanon ikkunalla odottamassa kerran kartanolla yöpynyttä ritaria. Kansan parissa tarinaa pidetään äärimmäisen romanttisena, vaikka monet eivät sen todenperäisyyteen uskokaan.

Puhuttelumuoto: Teidän Korkeutenne tai M'lady

Dyspro - Astatinin herttuakunnan Herttuatar
Elämänsä ehtoopuolta elävä vaikutusvaltainen nainen ja yksi kuninkaan lähimmistä neuvonantajista ja luotetuista. Herttuatar Dyspro on lapseton ja hänen herttuakunnassaan pelätään juonittelujen ja korruption saavan vallan, kun Dysprosta aika jättää. Dyspro on erityisen tunnettu taidoistaan nostaa alueiden hyvinvointia ja Astatin onkin Paladiumin rauhaisin ja onnellisin herttuakunta.

Herttuattaren puhuttelumuoto: Herttuatar

Argon - Tuliumin herttuakunnan Herttua
Argon on lujatahtoinen viisissäkymmenissä oleva mies, joka tukee kuningasta tietyissä asioissa täydellä sydämellään mutta kiistelee tämän kanssa yhtä voimakkaasti toisista asioista. Tuliumin herttuakunnassa vallitsee melkein sotilaallinen kuri ja järjestys ja Argon pitää alaisiaan rautaisessa otteessa. Rikoksista rangaistaan kovemmalla kädellä kuin muualla Paladiumissa, minkä johdosta kuningas on moneen kertaan huomauttanut Argonille. Erimielisyyksistään huolimatta Argon on kuninkaan läheinen neuvonantaja ja luotettu ystävä. Herttuan vaimo menehtyi lapsivuoteelle 18 vuotta sitten.

Herttuan puhuttelumuoto: Herttua

Vivian - Argonin tytär
Yhtä lujahtahtoinen kuin isänsä ja erittäin hemmoteltu. Herttua Argonin puoliso kuoli synnyttäessään tytärtään ja herttua on vaalinut lastaan tämän 18 elinvuoden ajan kuin kalleinta aarrettaan, puolisonsa muistoa kunnioittaen, joten Vivian on tottunut saamaan sen, mitä haluaa, keinolla millä hyvänsä.

Puhuttelumuoto: Teidän Korkeutenne tai M'lady

Nergio - Argonin poika
Isänsä täydellinen vastakohta, lempeä taiteilija, joka vietti nuoruutensa kuljeksimalla metsissä sen sijaan, että olisi harjoitellut asetaitojaan. Yhdeksän vuotta sitten Herttua Argon karkotti silloin 21-vuotiaan poikansa herttuakunnastaan, riisti tältä herttuan oikeudet, eikä Nergiosta ole sen jälkeen kuultu.

Puhuttelumuoto: Tuliumissa: ei puhuttelumuotoa. Muissa herttuakunnissa: Teidän Korkeutenne

Sinad Vorihen - Kauppamestari
Tunnettu ja rikas kauppias, joka pitää päämajaansa Paladiumin pääkaupungissa Uriumissa ja kykenee toimittamaan tavaran kuin tavaran alle viikossa sen tilanneelle. Hänen toimipisteitään löytyy ympäri Paladiumia ja Paladiumin rajojen ulkopuoleltakin, sillä Sinad Vorihen on ainoana ihmisenä onnistunut käymään kauppaa nomedien kanssa näiden omilla asuinsijoilla. Huhut kertovat, ettei Sinadin veri olisi täysin puhdasta ihmisverta. Kukaan ei kuitenkaan ole pystynyt todistamaan mitään.

Puhuttelumuoto: Arvoisa kauppias

Gitalin - elementaristi
Kuuluisa elementaristi, joka vaikutti pitempään kuin yksikään elementaristi koskaan, melkein kahdeksan sadan vuoden ajan. Hänen elementtiään ei tiedetä, eikä tiedetä, kuinka hän kuoli. Gitalinin ruumis on haudattu Uriumin elementtikappelin lattian alle. Gitalinilla huhutaan olleen salaisuus, joka teki hänestä voimakkaimman koskaan eläneen elementaristin. Aikojen saatossa tarina on kuitenkin muuttunut ja saanut lisävivahteita, eikä Gitalinin alkuperäinen salaisuus ole enää monen tiedossa, jos kenenkään.

Gitalin kuoli vuonna 2953 ajanlaskusta itään ja oli silloin 824-vuotias. Gitalinin apua on tarvittu moneen kertaan Paladiumin historian aikana ja maineikkaimpiin Gitalinin tekoihin kuuluu mustan elementaristin, Tamalin, kukistaminen vuonna 2838 ajanlaskusta itään. Tamalin kukistamisen jälkeen Gitalinista tehtiin ylikansleri ja hän toimi virassa kuolemaansa asti. Ylikanslerin virka on ollut tyhjillään Gitalinin kuolemasta lähtien.

Elementaristien puhuttelumuoto: Korkein

Tamal - elementaristi
Tamal oli musta elementaristi, joka kykeni herättämään jopa kuolleita. Tamal mustui joskus vuoden 2780 tienoilla. Gitalin kukisti Tamalin vuonna 2838.

Elementaristien puhuttelumuoto: Korkein

Flamma - tulielementaristi
Paladiumin hovin edellinen pääelementaristi. Tunnettiin salaperäisenä ja rauhallisena elementaristina.

Elementaristien puhuttelumuoto: Korkein

Tullum - tulielementaristi
Paladiumin hovin nykyinen pääelementaristi. Tullum on palvellut Paladiumin hallitsijoita jo kahdentoista sukupolven ajan ja on saavuttanut kunnioitettavan 364 vuoden iän.

Elementaristien puhuttelumuoto: Korkein