Anolia | Kerran Ukkosen aikaan TILANNE

Ihmiset saapuivat Anolian kamaralle 203 vuotta sitten. Ennen ihmistä Voimat käyskentelivät rauhassa muiden Anolian asukkaiden keskuudessa näiden ystävinä ja vertaisina. Ihmiset kuitenkin pelästyivät Voimien kaikkivoipuutta hipovia kykyjä ja alkoivat kutsua Voimia jumaliksi. Voimat hämmentyivät saamastaan uudesta huomiosta ja palvonnasta, sillä heidän tarkoituksenaan oli ollut suhtautua ihmisiin kuten muihinkin Anolian asukkeihin.

Ajan kuluessa osa Voimista alkoi pitää ihmisten osoittamasta kunnioituksesta ja palvonnasta. Toiset Voimat taas olivat vahvasti sitä mieltä, että Voimia ei tullut palvoa, vaan heihin tuli suhtautua kuin keneen tahansa. Anolian tasapaino alkoi järkkyä Voimien kiistellessä keskenään.

Jotain on tehtävä, että tasapaino saadaan aikaan. Anolian tilanne riistäytyy pian käsistä ja johtaa sen tuhoon. Vanhimmista ja voimakkaimmista Voimista on koolla kaksitoista neuvottelemassa siitä, mitä tulisi tehdä.