| Alku | Ensimmäisessä osassa tapahtunutta | Hahmot | Maailmankuva | Säännöt | Ilmoittautuminen | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kuhinaa Tulvatasangolla II - SäännötSäännöt ovat melko samat kuin Kuhinaa Tulvatasangolla I -pelissä mutta päivitettynä versiona. TaisteluKuolema aiheutuu seuraavista:
1 isku: sydän Pienempi määrä iskuja päähän, torsoon tai raajoihin aiheuttaa vakavia vammoja, jotka pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti. Oman harkinnan ja järjen käyttö sallittua. MagiaElementaristit:Elementaristit voivat oman elementtinsä nimeen tehdä melkein mitä tahansa. Seuraavassa on esitetty muutamia yleisimpiä "loitsuja". Jos elementaristi surmaa jonkun voimillaan tietoisesti, hän muuttuu mustaksi ja mitä luultavimmin kuolee. Elementaristi ei kykene loitsimaan muita loitsuja kuin kilven, jos hän koskee johonkin toiseen olentoon. Tällöin kilpi tulee automaattisesti myös tämän toisen olennon ympärille. -mielenhallinta: Elementaristit voivat kontrolloida muiden olentojen mieliä (paitsi heitä voimakkaampien elementaristien ja muutamien muiden poikkeuksien), saaden nämä toimimaan käskyjensä mukaan. Mielenhallintaa käytetään joissakin piireissä totuusloitsujen tavoin. Mielenhallinta ei ole yleisesti hyväksytty keino hallita olentoja tai saada näiltä tietoja, ja se johtaa usein rangaistustoimenpiteisiin, jos siitä jää kiinni. Mielenhallinta suoritetaan sanomalla "[Elementti] kautta käsken sinua" Sana "elementti" korvataan sillä elementillä, jonka edustaja loitsun langettava elementaristi on. Esimerkiksi: "Tulen kautta käsken sinua." Mustat elementaristit voivat itse valita, mitä elementtiä käyttävät. Loitsun voi purkaa joko loitsija itse tai vahvempi elementaristi sanoilla "Mielesi vapaana lentäköön." -suojaus: Elementaristeilla on kyky luoda suojaava ja läpäisemätön kupu itsensä ja/tai osoittamansa kohteen ympärille. Kuvun sisälle mahtuu korkeintaan kolme olentoa. Kesto n.5 min. Kupua ei voi läpäistä kummaltakaan puolelta millään muulla keinoin kuin purkamalla kupuloitsu. Kupu luodaan sanomalla "[Elementti] kautta suojan luon." Sana "elementti" korvataan sillä elementillä, jota loitsija edustaa. Esimerkiksi: "Tulen kautta suojan luon." Mustat elementaristit voivat valita, mitä elementtiä käyttävät. Loitsun voi purkaa loitsija itse tai vahvempi elementaristi sanoilla "Suojauksesi särjen." Kupu ilmennetään nostamalla toinen käsi eteen kämmen eteenpäin. -muunnos: Jokainen elementti voi ympäröidä olennon tai asian omalla elementillään. Esimerkiksi tulielementaristi voi ympäröidä tulella mitä tahansa, vesielementaristi voi "hukuttaa", maaelementaristi haudata maahan ja ilmaelementaristi ympäröidä tuulenpyörteellä. Kohteeseen ei tarvitse koskea. Loitsun kohde ei tämän loitsun vaikutuksesta kykene liikkumaan. Loitsu tehdään sanoilla "[Elementikseni] nimeän sinut, [asia]" jossa sana "elementikseni" korvataan loitsijan elementillä ja sana "asia" korvataan sen asian nimellä, johon loitsu kohdistuu. Esimerkiksi: "Tuleksi nimeän sinut, koivu." (Tällöin kädellä osoitetun koivun ympärille kohoaa tulimuuri. Koivu itsessään ei vahingoitu.) Mustat elementaristi voivat käyttää haluamaansa elementtiä. Loitsun voi purkaa joko loitsija itse tai vahvempi elementaristi sanoilla "Takaisin [asiaksi] palaa."(Takaisin koivuksi palaa.) Esimerkkitapauksessa tuli sammuisi kyseessä olevan koivun ympäriltä. -parannus: Elementaristeilla on kyky parantaa haavoittuneita. Parantaminen jättää elementaristin kuitenkin heikoksi, eikä tämä voi loitsia parantamisen jälkeen mitään muuta viiteentoista minuuttiin. Parantaminen parantaa kaikki vammat, edellyttäen, että uhri ei ole kuollut. Jos elementaristi on tarpeeksi vanha (vähintään 850 vuotta), tällä saattaa olla kyky herättää olentoja kuolleista (vrt. Tamal... ei onnannut) Parantaminen tapahtuu sanoin "[Elementti] lävitsesi virratkoon ja haavasi paikatkoon." Sana "elementti" korvataan loitsijan elementillä. Esimerkiksi: "Tuli lävitsesi virratkoon ja haavasi paikatkoon." Mustat elementaristit saavat valita elementin, jota käyttävät.
Voitettavuus: Elementaristien voitettavuus koostuu kolmesta asiasta: iästä, heikkouselementistä ja taidoista. Taitoja kuvastetaan pallukoilla, suurin tunnettu pallukkamäärä on
- Elementaristin voittaa tätä 300 vuotta vanhempi elementaristi, tai elementaristi, jolla on vähintään kaksi pallukkaa enemmän. ESIMERKKI: Tulielementaristi on 200 vuotta vanha ja hänellä on pallukoita kolme. Hänet voittaa vesielementaristi (tulen heikkouselementti), joka on vähintään 200-vuotias tai jolla on pallukoita kolme (tai enemmän). Tulielementaristin voittaa muu kuin vesielementaristi, jos muu elementaristi on vähintään 500 vuotta vanha tai tällä on vähintään viisi pallukkaa. TOINEN ESIMERKKI: Maaelementaristi on 600 vuotta vanha ja hänellä on neljä pallukkaa. Maaelementaristin voittaa ilmaelementaristi (maan heikkouselementti), joka on 600-vuotias tai vanhempi tai jolla on neljä (tai enemmän) pallukkaa. Maaelementaristin voittaa myös tuli-, maa- tai vesi- tai joku muu elementaristi, joka on vähintään 900 vuotta vanha tai jolla on kuusi pallukkaa ( KOLMAS ESIMERKKI: Musta elementaristi on 114 vuotta vanha ja hänellä on kolme pallukkaa. Hänet voittavat elementaristit, jotka ovat vähintään 414-vuotiaita tai joilla on vähintään viisi pallukkaa. Pelin hahmojen voitettavuustaulukko
Tietäjät, orjakivistä ja elementtikivistä:Tietäjien magia koostuu yrttitiedosta, juomien keittelystä, loitsuopista ja shamanismista. Heillä on lisäksi paljon tietoa eri elementeistä ja osa heistä valmistaa orjakiviä, joita käytetään hallitsemaan elementaristeja. Orjakiven valmistaakseen tietäjien on kuitenkin saatava ensin käsiinsä erittäin harvinainen elementtikivi. Orjakivien käyttö on lailla kielletty. Elementaristi joutuu orjakiven valtaan, jos hän käyttää voimiaan sellaista henkilöä vastaan, jolla on hallussaan orjakivi, joka ei vielä hallitse elementaristia. Elementaristi vapautuu orjakiven komennuksesta, jos saa käsiinsä oman elementtinsä elementtikiven. Oman elementin elementtikiven hallussapito myös suojaa elementaristi niin, ettei tämä joudu orjakiven komennuksen alaiseksi, vaikka käyttäisikin voimiaan orjakiven hallussapitäjään. Nymfit:-Nymfit kiehtovat muiden olentojen mieltä ja saavat kauniisti hymyilemällä ja silmiään suloisesti räpyttelemällä nämä valtaansa n. 5 minuutin ajaksi. Tämä ei toimi muihin nymfeihin. -Nymfit osaavat muuttua näkymättömiksi n. 5 minuutin ajaksi kerrallaan 15 minuutin välein (joka kerta kun nymfi muuttuu näkymättömäksi, kestää 15 minuuttia ennen kuin nymfi voi muuttua uudelleen näkymättömäksi.) Näkymättömyys ilmennetään sillä, että pelaaja nostaa valkean liinan päänsä päälle. Muut säännötNoudatamme Suomen lakia ja järjestyssääntöjä kuten myös taistelu- ja magiasääntöjä. Off-gamea emme harrasta, ketään ei turhaan tapeta off-game ja järkeä käytetään. Pelinjohtajan diktatuurivaltaa totellaan. Kastematoja, käpyjä tai karhunsammalta ei saa syödä turhaan. Suomenlinnan kasvustoa tai kivistöä ei vahingoiteta. HoldJos pelissä tulee oikea vaaratilanne, huudetaan "hold". "Hold"-huudon kuullessasi sinun tulee välittömästi lopettaa kaikki mitä olet tekemässä ja huutaa "hold" eteenpäin. Peliä jatketaan kun pelinjohtaja huutaa "Peli jatkuu". |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Alku | Ensimmäisessä osassa tapahtunutta | Hahmot | Maailmankuva | Säännöt | Ilmoittautuminen | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||